Kännykkä

Tuli hankittua vaimolle uusi kännykkä, ei niinkään tarpeeseen vaan silkasta uteliaisuudesta, sellainen nappulaton malli, kosketusnäyttömalli. Kun olemme tutustuneet toisiimme vuoden verran, voin kertoa teille mitä opin ja mitä en ole oppinut. Houkuttelun jälkeen minun parempi puoliskoni kokeili uutuutta, mutta ei tykästynyt vaan palasi vanhaan nokialaiseen läppämalliin. Otin itse uutuuden omaan käyttöön, ikään kuin haasteena.

Ensimmäinen kännykkäni oli varttikilon painoinen Nokian malli 2110, pompantaskumalli. Tuolla lipaston romulaatikossa on kännyköiden eri vuosikertoja ja kaikki kotimaisen Nokian valmistamia. Nykyinen puhelimeni tuli markkinoille 2010 ja on kosketusnäyttöpuhelin, mutta ilokseni siinä on ns. pappanappula sitä painamalla puheluun vastaukseni onnistuu näyttöä hipeloimatta. Niin, se uusin hankinta onkin sitten korealaisen Sam- tehtaan, liukuhihnalta lähtenyt halvemman hintaluokan kosketusnäyttöpuhelin.  Hintaluokasta päättelin, että hankintani ei ole kaikkein älykkäimmästä päästä oleva malli. En raaskinut siihen montaa sataa euroa laitta, epäilyksellä ettei oma äly ole älykännyn tasolla.  Miksi kuitenkin hankin tuon kännyn, olin utelias näkemään ja kokemaan mihin valmistajan alan markkinajohtajuus perustuu. Nyt siitä uutuudesta on kokemusta. Vaimoni hylkäsi sen nopeasti kun puhelimen ainoa nappula ei toiminut hänen mielestään oikein.

Otin haasteen vastaan ja aloin lukemaan netistä monikymmensivuista ohjekirjaa. Jo tässä minulle vaiheessa selvisi, ettei laiteen suunnittelija ollut tehtäviensä tasalla. Kun miljoonille taviksille tehdään vekotin jokapäiväiseen käyttöön, käyttöohjeen pitää sopia yhdelle A4 arkille.

Selvisi että laitteessa on minulle likaa erilaista turhaa sälää, erilaisia verkosta ostettavia tai ilmaisia palveluita niitä en katsonut tarvitsevani. En luettele kaikkia, vain muutaman mainitakseni kuten kompassi ja vatupassi. Puhelimen ainoa oikea nappula on kännyn sivulla oleva ulkoneva virta/vastaus nappula. Se on väärässä paikassa siinä sivulla juuri sillä kohtaa missä on peukaloni puhelun aikana. Olen katkaissut muutaman puhelun tuolla levottomalla peukalolla. Puhelimen soidessa piti vasta vetäisemällä sormella näytön vasemmasta alakulmasta kohti oikeaa yläkulmaa. Tekstiviesti kirjoittamiseen kosketusnäyttö on ns. nakkisormille aivan mahdoton kun se känny vielä yrittää olla älykäs ja arvata mitä olen kirjoittamassa.  Tiedän, tiedän senioripuhelimia saa ostaa alan liikkeistä.

Mikäpä minä olen arvostelemaan äly/peli kännyköitä joiden käyttäjillä on aivan erilaiset tarpeet kuin minulla. Näen kun lapset ja nuoret teinit istuvat kumarassa rukousasennossa ja kädet ristissä. Kämmenten välissä on kännykkä ja peukalot heiluvat. Tai sitten tuo sporttiset kansalaiset lenkkeilemässä känny taskussa ja napit korvissa.  Ymmärrän niitä vanhempia heidän ostaessaan lapsilleen viimeistä mallia olevia kännyköitä, se tulee heille kalliiksi, mutta vielä kalliimmaksi se tulee lapselle kun joutuu vanhanaikaisen kännykän (lue kaksivuotta) kanssa kisatuksi/syrjityksi kaveriporukassa, siinä ei ole itku kaukana.

Minulle, vanhalle lankapuhelinmiehelle on iloa tuottanut nykyisen kännykän kamera. Eräässä alan lehdessä oli kysymys, millainen on paras kamera? Vastaus: sellainen joka on aina mukana, siis kännykkäkamera. Muistuu mieleen edesmenneen pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirros, siinä kaksi kaveria kännykään puhuen kohtaavat ohittaen toisensa. ”Olisi mukava tavata”.