Suomalaisten itsenäisyys

Me suomalaiset olemme olleet isäntiä omalla maallamme kohta sata vuotta. Se on ihmisen iässä paljon ja kaikkien maailman kansojen historiassakin kunnioitettava ikä. Suomalaisten asutushistoria näillä kulmilla on kuitenkin monin verroin pitempi. Käyttääkseni vanhaa isäntä- torppari vertausta ensimmäinen isäntämme lienee ollut Ruotsin kuningas, kuka se ei nyt ole niin tärkeää. Rajanaapurina hänellä on Venäjän tsaari. Valtakunnan rajat olivat kuin veteen piirretty viiva. Suomalaiset liikkuivat erä ja keräilytaloudessa suuremmin välittämättä tuosta olemattomasta rajasta.

Kehitys kehittyi, ja isäntien Venäjä tsaarien ja Ruotsin kuninkaiden torailut johtivat rajanvetoon ja sen merkitsemiseen maastoon. Ajan saatossa ja vallan suhdanteiden mukaan rajoja muuteltiin. Veronkanto eri muodoissa johtikin siihen että itselliseksi tuntevasta suomalaisesta tuli joko tsaarin tai kuninkaan torppari. Ensin olimme Ruotsin kuninkaan torppareita, isäntä oli Tukholmassa ja hänen pehtorinsa pitivät kuninkaan järjestystä maassa. Naapurusten torailut jatkuivat ja nyt niitä voitaneen sanoa jo sodaksikin, Ruotsin ja Venäjän sotaa nimitettiin Suomen sodaksi. Sodan lopputulos oli, että isäntä vaihtui kuninkaasta tsaariin. Suomalaisia soti Ruotsin puolesta, olihan hän meidän kuninkaamme. Topelius ja Runeberg runoilivat suomalaisista sankareista, kuten Döbeln ja Sandels. Mutta Ruotsi eli me hävittiin, uusi isäntä olikin nyt Pietarissa. Sota päättyi Haminan rauhaan kun Venäjä ja Ranska sopivat, että Venäjä saa Ruotsin kahdeksan itäistä maakuntaa eli Suomen. Elämä vakiintui. No ei se Ruotsi paljoa hävinnyt, saihan se Eurooppalaisissa rauhan neuvotteluissa Suomen menetyksen korvauksena Tanskalta Norjan.

Tavallista suomalaista vallanvaihto ei paljoa liikuttanut, herrat puhuivat Ruotsia, ja Ruotsin lait jäivät voimaan. Miten tuli elää, sitä ei enää kysytty Tukholmasta vaan Pietarista. Suomi oli nyt osa Venäjää autonomisena suurruhtinaskuntana. On hyvä huomata, että se ns. tsaarin aika oli pitempi kuin meidän nyt juhlivamme itsenäisyyden aika. Minunkin vanhempani ovat syntyneet Venäjän keisarikunnassa.

Niin katoaa mainen kunnia, ja sen sai kokea myös Venäjän viimeinen tsaari Nikolai. Tässä Venäjän vallan vaihdossa suomalaiset huomasivat tilaisuutensa tulleen. Valtakunnan torpparin kontrahti sanottiin yksipuolisesti irti ja ilmoitettiin entisille isännille, että olemme itsellisiä ja rajat merkitään niin Ruotsiin kun Venäjänkin. Tunnustusta näille toimille pyydettiin ja saatiinkin hyvin laajalti muualta maailmasta.

Kaikki hyvin vai oliko? Nyt kun entisten isäntien valta ja järjestyksenpito päättyi, alkoi kotoinen torailu tuon valtatyhjiön täyttämiseksi. Kun ennen oli sodittu Ruotsin kuninkaan puolesta Euroopassa, jopa Wienin porteilla ja tsaarin puolesta Turkissa Konstantinopolin muureilla, nyt piti selvitellä keskinäiset valtasuhteet omassa sisällissodassa. Aivan veljes sotahan se ei ollut, tarvittiin apua ja sitä saatiin Saksasta. Siitä sodasta jäi pahat haavat kansakunnan sieluun.

Euroopan valtioiden rajat eivät miellyttäneet Neuvostoliittoa, ei myöskään Saksaa. He sopivat v.1939 uusista jakolinjoista mm. niin että nyt jo itsenäinen Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin. Sen sopimuksen lopputulos Suomelle oli talvi- ja jatkosota ja vielä sen päälle Lapin sota, kuitenkin itsenäisyytemme säilyi.

Maailman politiikan vallanjako on aina jossakin kabineteissa käynnissä. Suomen itsenäisyyttä on kunnioitettu. Toivokaamme että Suomesta ei tule koskaan jonkun suuren valtakuvion jakojäännös.

Ken elää se näkee, mutta nyt siniristiliput salkoon ja Hyvää Itsenäisyyspäivää.

Tuomo Perankoski