Kirves

Ensimmäinen tutustumiseni kirveeseen, tai oikeammin sanottuna kirveen varteen, tapahtui 1940 luvulla. Paikkana oli Varkauden tehtaan kansakoulun IV b luokan puukäsityöluokka. Käsityöopettajan nimen olen unohtanut, mutta meille oppilaille hän oli pottu, nimi viittasi hänen suureen nenäänsä.  Minun tehtäväksi annettiin veistokirveen varsi, työkaluna kavahöylä, niillä taidoilla todella vaikea työkalu. Kirveenvarsi valmistui, mutta ei sitä koskaan istutettu kirveen silmään.Keväällä koulun loputtua vein käsityöt kotiin. Isä kehui työni jälkeä ja siitä hyvästä ja ylpeänä ole säilyttänyt sitä kuin suurta aarretta.

Hellapuiden pilkontaan pääsin (jouduin) joskus 1950-luvulla. Isäni sai vanhoja puhelinpylväitä polttopuiksi. En vielä jaksanut niitä kuivia pylväitä sahalla pätkiä, mutta pilkoin isän saamat pölkyt postitalon halkovajassa hellapuiksi. Joskus näin kun naapurimme neiti Tiainen pilkkoi puita kivilattia vasten. Sitä katsoessa tunsin klapintekijänä ammattiylpeyttä ja säälin neitiä ja hänen kirvestään.

Toinen muistoni liittyy myös kirveenvarteen. Olin nuorena vävyn kokelaana katsomassa tulevan appiukkoni Taunon kirveenvarren tekoa. Hän otti puuliiterin halkopinosta sopivaksi katsomansa koivuhalon, sellaisen pulikan, käänteli sitä aikansa ja sanoi: ”Tuon pulikan sisällä näkyy olevan kirveen varsi.” Aikansa veisteltyään siltä tuli esille kirveenvarsi, joka hetimiten, toisin kuin minun, istutettiin kirveen silmään. Myöhemmin kirves siirtyi perintönä minulle.

1960 luvun jälkimmäisellä puoliskolla tuli tarve rakentaa omakotitalo. Ennen talon rakentamista piti tehdä tontin kulmalle työkaluvaja. Nyt tarvittiin oma kirves ja vasara. Pohjos- Savon rautakaupan Martikainen myi työkalut ja Bilnäsin kirveen, joka on edelleen valmiina käyttöön. Mutta on tunnustettava, että uudemmat Fiskarsin kirveet ovat siirtäneet Bilnäsin eläkkeelle.

Nyt olen ollut kauan eläkeläisenä, mutta joskus vielä ulkoilutan kirveitäkin, joita on kertynyt vuosien varrella reilut puolenkymmentä. Kesämökin tontilta myrskytuuli kaatoi suuren männyn.  Pyysin poikaani apua ja sen peruja talossa on halkaisukirves, kiilaterän paino kolme kiloa ja varren pituus metrin luokaa. En arvannut että minulla olisi sille enää mitään käyttöä, toisin kuitenkin kävi.

Tuttavani ja ystäväni Raimon pihapuu suuri monihaarainen vaahtera makasi heidän pihallaan pölkyksi katkottuna. Ymmärsin, että talkoomiehelle ja kirveelle saataisi olla tilausta. Eräänä aamuna hieman epäsuhtainen pari suuri kirves ja vanha mies tarjoutui halkomaan vaahteran hellapuiksi .

Pelimiehet golfin pelaajina ymmärsivät että pitkään lyöntiin tarvitaan isolapainen ja pitkävartinen maila, draiveri.  Paksut vaahteran runkopölkyt, nykyaikaista ilmaisua käyttääkseni, olivat varsin haastavia pilkottavia. Siihen tarvittiin kunnon työkalu, halkomiskirves kolmenkilon terällä ja metrin varrella, halon tekijän draveri.  Halkaisukirves, halontekijän työkalu herätti epäilyksiä, sopisiko se vanhan miehen käteen, on sanottava että kyllä se sopi oikein passelisti. Talven kuntosali ja seitsemän kilon keilapallo olivat pitäneet iskukyvyn kunnossa. Varotoimena oli kuitenkin nitrot taskussa, joten doupingiin oli varauduttu eikä valmistautumisessa  ei pidetty kiirettä.

Ensin piti ottaa sopiva hakkuu pölkky ja sille kaveriksi istuin pölkky. Aina kun yksi pölkky oli klapeina. niin rukkaset istuin pölkyn päähän ja se oli tauon paikka. Näin jatkettiin viisi pölkkyä ja otettiin välikalja. Parin tunnin kuluttua talon ehtoisa emäntä Eila ilmoitti, että kalasoppa oli valmis, johon isäntä lisäsi että keiton päälle otamme nokkaunet. Ettoneen jälkeen työ jatkui ja Iltapäivä kahviin mennessä pölkyt oli klapeina, paria janhuspökkyä lukuun ottamatta.  Oli hyvä tunne ja pientä uhoakin saattoi vanhojen miesten sanailussa olla. Huomenna olisi pelipäivä, eiköhän pelata valkoiselta tiiltä.

Tuomo Perankoski