Joulun sanomaa

Kristillisen joulun ajan katsotaan alkavan adventtina. Tämän adventtiaamun ensimmäiset askeleeni suuntautuivat postilaatikolle. Sepä ei ollutkaan tyhjä matka, paluukuormassa oli tilattujen sanomalehtien sekä kauppiaiden meille suunnattua joulunsanomaa. Muutamia kiinnostavia juttuja mainosnivaskasta löysinkin.  Ensin on mainittava tämän vuoden turhakkeen kunniamaininnan saanut ”postinen” lehdykkä. Kaupan lehtiset kertoivat värikkäin kuvin ja alennusprosentein monista teknisistä vempaimista. Kaupan joulunsanoma meni perille ja mieli ilahtui.  Pitihän ne mainoslehtiset oikein lukeakin ja tässä muutama ilahduttava löytö.

Herkistyin aikuisten ja erityisesti herkkäuskoisten ja ”kädettömien” lahjavihjeisiin. Aktiivisuusranneke ja sen eräs ominaisuus on unimonitori. Olisiko se mahdollista että rakas vaimoni voisi katsella kännykästään mitä unia minä näen, mielenkiintoista. Osuuskauppa laittaa vielä paremmaksi, tarjoaa pukinkonttiin kirkasvalokuulokkeita, niiden kerrotaan aktivoivan ja parantavan suorituskykyä. Mieti sitä sinä vanheneva mies, kirjoittaisitko pukille.

Joulun keitoksiin liittyy perinteellinen joulupuuro, sen valmistus, varsinkin riisipuuron, on taito ja tarkkuuslaji. Uutuus on akkukäyttöinen puuronsekoitin, missähän ajatuspajassa ja startup yrityksessä tämäkin hämmennin on keksitty. Hyvästi jääköön puiset puurokauhat. Sitten vielä, mikäli teillä on keittiökaapeissanne tilaa, niin punainen nakkisämpyläkone lienee ehdoton joulun hankinta.

Apteekki lehti katsoo jo joulun jälkeiseen aikaan. Ylensyönnin ja juonnin aiheuttamaan vatsannärästykseen sekä suolen ummetukseen on tarjolla helpotusta. Lahjaksi en uskalla suositella, mutta varteenotettava joulunajan hankinta, kaiken varalta.  Moni miehenpuoli hankkii pukinkonttiin rakkaalle vaimolle yöpaidan, sellaisen jota vaimo ei itse ostaisi. Peruslahjoihin kuuluu vaimolle ”ryppyvoide” pienessä ja kalliissa purkissa sekä hyvähajuvettä, vielä pienemmässä ja kalliimmassa pullossa. Muista mies ettet osta mitään market tavaraa, saaja kyllä tietää.

Perinteitä edustaa oikea joulukuusi ja periteiset joulupöydän antimet. Pipareiden paisto on käynnissä ja jouluinen maustekakku, konjakilla ryyditettynä, on jo viikon ollut tekeytymässä. Käykää myös laulamassa joululauluja kirkossa. Kirkko on ainoa paikka missä saamme laulaa satojen ihmisten joukossa myös me joilla on vitosen lauluääni, mutta vain jouluna.

Lasten joululahjoihin en osaa eikä ole tarvetta ottaa kantaa. Oman lapsuuteni paras joululahja oli Nurmis merkkiset ruuviluistimet, luultavasti Sorsakoskella valmistetut. Monot jalassa ja potkukelkalla, luistimien avain kaulassa, menimme Komminselän jäälle luistelamaan.  

Hyvää Joulua kaikille, toivoo Tuomas.

Suomalaisten itsenäisyys

Me suomalaiset olemme olleet isäntiä omalla maallamme kohta sata vuotta. Se on ihmisen iässä paljon ja kaikkien maailman kansojen historiassakin kunnioitettava ikä. Suomalaisten asutushistoria näillä kulmilla on kuitenkin monin verroin pitempi. Käyttääkseni vanhaa isäntä- torppari vertausta ensimmäinen isäntämme lienee ollut Ruotsin kuningas, kuka se ei nyt ole niin tärkeää. Rajanaapurina hänellä on Venäjän tsaari. Valtakunnan rajat olivat kuin veteen piirretty viiva. Suomalaiset liikkuivat erä ja keräilytaloudessa suuremmin välittämättä tuosta olemattomasta rajasta.

Kehitys kehittyi, ja isäntien Venäjä tsaarien ja Ruotsin kuninkaiden torailut johtivat rajanvetoon ja sen merkitsemiseen maastoon. Ajan saatossa ja vallan suhdanteiden mukaan rajoja muuteltiin. Veronkanto eri muodoissa johtikin siihen että itselliseksi tuntevasta suomalaisesta tuli joko tsaarin tai kuninkaan torppari. Ensin olimme Ruotsin kuninkaan torppareita, isäntä oli Tukholmassa ja hänen pehtorinsa pitivät kuninkaan järjestystä maassa. Naapurusten torailut jatkuivat ja nyt niitä voitaneen sanoa jo sodaksikin, Ruotsin ja Venäjän sotaa nimitettiin Suomen sodaksi. Sodan lopputulos oli, että isäntä vaihtui kuninkaasta tsaariin. Suomalaisia soti Ruotsin puolesta, olihan hän meidän kuninkaamme. Topelius ja Runeberg runoilivat suomalaisista sankareista, kuten Döbeln ja Sandels. Mutta Ruotsi eli me hävittiin, uusi isäntä olikin nyt Pietarissa. Sota päättyi Haminan rauhaan kun Venäjä ja Ranska sopivat, että Venäjä saa Ruotsin kahdeksan itäistä maakuntaa eli Suomen. Elämä vakiintui. No ei se Ruotsi paljoa hävinnyt, saihan se Eurooppalaisissa rauhan neuvotteluissa Suomen menetyksen korvauksena Tanskalta Norjan.

Tavallista suomalaista vallanvaihto ei paljoa liikuttanut, herrat puhuivat Ruotsia, ja Ruotsin lait jäivät voimaan. Miten tuli elää, sitä ei enää kysytty Tukholmasta vaan Pietarista. Suomi oli nyt osa Venäjää autonomisena suurruhtinaskuntana. On hyvä huomata, että se ns. tsaarin aika oli pitempi kuin meidän nyt juhlivamme itsenäisyyden aika. Minunkin vanhempani ovat syntyneet Venäjän keisarikunnassa.

Niin katoaa mainen kunnia, ja sen sai kokea myös Venäjän viimeinen tsaari Nikolai. Tässä Venäjän vallan vaihdossa suomalaiset huomasivat tilaisuutensa tulleen. Valtakunnan torpparin kontrahti sanottiin yksipuolisesti irti ja ilmoitettiin entisille isännille, että olemme itsellisiä ja rajat merkitään niin Ruotsiin kun Venäjänkin. Tunnustusta näille toimille pyydettiin ja saatiinkin hyvin laajalti muualta maailmasta.

Kaikki hyvin vai oliko? Nyt kun entisten isäntien valta ja järjestyksenpito päättyi, alkoi kotoinen torailu tuon valtatyhjiön täyttämiseksi. Kun ennen oli sodittu Ruotsin kuninkaan puolesta Euroopassa, jopa Wienin porteilla ja tsaarin puolesta Turkissa Konstantinopolin muureilla, nyt piti selvitellä keskinäiset valtasuhteet omassa sisällissodassa. Aivan veljes sotahan se ei ollut, tarvittiin apua ja sitä saatiin Saksasta. Siitä sodasta jäi pahat haavat kansakunnan sieluun.

Euroopan valtioiden rajat eivät miellyttäneet Neuvostoliittoa, ei myöskään Saksaa. He sopivat v.1939 uusista jakolinjoista mm. niin että nyt jo itsenäinen Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin. Sen sopimuksen lopputulos Suomelle oli talvi- ja jatkosota ja vielä sen päälle Lapin sota, kuitenkin itsenäisyytemme säilyi.

Maailman politiikan vallanjako on aina jossakin kabineteissa käynnissä. Suomen itsenäisyyttä on kunnioitettu. Toivokaamme että Suomesta ei tule koskaan jonkun suuren valtakuvion jakojäännös.

Ken elää se näkee, mutta nyt siniristiliput salkoon ja Hyvää Itsenäisyyspäivää.

Tuomo Perankoski 

Kirves

Ensimmäinen tutustumiseni kirveeseen, tai oikeammin sanottuna kirveen varteen, tapahtui 1940 luvulla. Paikkana oli Varkauden tehtaan kansakoulun IV b luokan puukäsityöluokka. Käsityöopettajan nimen olen unohtanut, mutta meille oppilaille hän oli pottu, nimi viittasi hänen suureen nenäänsä.  Minun tehtäväksi annettiin veistokirveen varsi, työkaluna kavahöylä, niillä taidoilla todella vaikea työkalu. Kirveenvarsi valmistui, mutta ei sitä koskaan istutettu kirveen silmään.Keväällä koulun loputtua vein käsityöt kotiin. Isä kehui työni jälkeä ja siitä hyvästä ja ylpeänä ole säilyttänyt sitä kuin suurta aarretta.

Hellapuiden pilkontaan pääsin (jouduin) joskus 1950-luvulla. Isäni sai vanhoja puhelinpylväitä polttopuiksi. En vielä jaksanut niitä kuivia pylväitä sahalla pätkiä, mutta pilkoin isän saamat pölkyt postitalon halkovajassa hellapuiksi. Joskus näin kun naapurimme neiti Tiainen pilkkoi puita kivilattia vasten. Sitä katsoessa tunsin klapintekijänä ammattiylpeyttä ja säälin neitiä ja hänen kirvestään.

Toinen muistoni liittyy myös kirveenvarteen. Olin nuorena vävyn kokelaana katsomassa tulevan appiukkoni Taunon kirveenvarren tekoa. Hän otti puuliiterin halkopinosta sopivaksi katsomansa koivuhalon, sellaisen pulikan, käänteli sitä aikansa ja sanoi: ”Tuon pulikan sisällä näkyy olevan kirveen varsi.” Aikansa veisteltyään siltä tuli esille kirveenvarsi, joka hetimiten, toisin kuin minun, istutettiin kirveen silmään. Myöhemmin kirves siirtyi perintönä minulle.

1960 luvun jälkimmäisellä puoliskolla tuli tarve rakentaa omakotitalo. Ennen talon rakentamista piti tehdä tontin kulmalle työkaluvaja. Nyt tarvittiin oma kirves ja vasara. Pohjos- Savon rautakaupan Martikainen myi työkalut ja Bilnäsin kirveen, joka on edelleen valmiina käyttöön. Mutta on tunnustettava, että uudemmat Fiskarsin kirveet ovat siirtäneet Bilnäsin eläkkeelle.

Nyt olen ollut kauan eläkeläisenä, mutta joskus vielä ulkoilutan kirveitäkin, joita on kertynyt vuosien varrella reilut puolenkymmentä. Kesämökin tontilta myrskytuuli kaatoi suuren männyn.  Pyysin poikaani apua ja sen peruja talossa on halkaisukirves, kiilaterän paino kolme kiloa ja varren pituus metrin luokaa. En arvannut että minulla olisi sille enää mitään käyttöä, toisin kuitenkin kävi.

Tuttavani ja ystäväni Raimon pihapuu suuri monihaarainen vaahtera makasi heidän pihallaan pölkyksi katkottuna. Ymmärsin, että talkoomiehelle ja kirveelle saataisi olla tilausta. Eräänä aamuna hieman epäsuhtainen pari suuri kirves ja vanha mies tarjoutui halkomaan vaahteran hellapuiksi .

Pelimiehet golfin pelaajina ymmärsivät että pitkään lyöntiin tarvitaan isolapainen ja pitkävartinen maila, draiveri.  Paksut vaahteran runkopölkyt, nykyaikaista ilmaisua käyttääkseni, olivat varsin haastavia pilkottavia. Siihen tarvittiin kunnon työkalu, halkomiskirves kolmenkilon terällä ja metrin varrella, halon tekijän draveri.  Halkaisukirves, halontekijän työkalu herätti epäilyksiä, sopisiko se vanhan miehen käteen, on sanottava että kyllä se sopi oikein passelisti. Talven kuntosali ja seitsemän kilon keilapallo olivat pitäneet iskukyvyn kunnossa. Varotoimena oli kuitenkin nitrot taskussa, joten doupingiin oli varauduttu eikä valmistautumisessa  ei pidetty kiirettä.

Ensin piti ottaa sopiva hakkuu pölkky ja sille kaveriksi istuin pölkky. Aina kun yksi pölkky oli klapeina. niin rukkaset istuin pölkyn päähän ja se oli tauon paikka. Näin jatkettiin viisi pölkkyä ja otettiin välikalja. Parin tunnin kuluttua talon ehtoisa emäntä Eila ilmoitti, että kalasoppa oli valmis, johon isäntä lisäsi että keiton päälle otamme nokkaunet. Ettoneen jälkeen työ jatkui ja Iltapäivä kahviin mennessä pölkyt oli klapeina, paria janhuspökkyä lukuun ottamatta.  Oli hyvä tunne ja pientä uhoakin saattoi vanhojen miesten sanailussa olla. Huomenna olisi pelipäivä, eiköhän pelata valkoiselta tiiltä.

Tuomo Perankoski