Kesän odotus teki tuloaan tuskastuttavan hitaasti.
Odottelimme melkein koko toukokuun, että ilmat lämpenisivät, ei tehnyt mieli
heti jäiden lähdettyä lähteä tuuliselle mökkisaarelle. Toukokuu oli lopuillaan
ja taisimme olla viimeiset saarelle tulijat tänä keväänä. Ensimmäinen ajatus
siinä veneestä saunan rantaan rantautuessa oli, onko västäräkki tehnyt pesänsä
laiturin alle. Siinähän se sitten rantakalliolla iloisesti pyrstöään keikutti,
että tervetuloa. Miten olette talvehtineet.
Saaren toisella rannalla siellä missä mökki kököttää
tukevasti kalliolla ja aivan sen vieressä vedessä, mutta rannan tuntumassa on
kivi. Se kivi on ollut sopiva kivijalka lokin pesälle, siellähän se on
edellisvuoden vanha tuttu harmaalokki muniaan hautomassa. Katseli tulijoita päätään
käännellen aivan kuin olisi tulijat tuntenut. Tulitte sentään.
Oli mukava ajatella että siinä on sama lokkipariskunta, joka
samalla kivellä hautoi muniaan viime kesänä. Syksyn tuulet ja vievät pesän
mennessään, mutta kivijalka pysyy ja uusi pesä on aina uusi. Ornitologit tietävät näiden lintujen
talvehtivan jossain Itämeren etelärannoilla. Luulenpa näidenkin lokien talvehtivat Puolassa, sen verran niiden äänessä on kerakkeita. Tänne
turvallisen ja puhtaan maan rannoille nämäkin lokit ovat tuhansien vuosien ajan
jälkikasvunsa maailmalle laittaneet. Meidänkin lokkipariskunta on pesätarpeensa
kerännyt omalle perintökivelleen, ties kuinka monta lokien sukupolvea
taaksepäin. Siinä se nyt kökötti hautomassa kolmea munansa, niillä reilun
kuukauden urakka istua kolmen munan päällä. Tai en varmasti tiedä oliko se itse
munansa siihen pyöräyttänyt, kun harmaalokien molemmat puolisot vuoroin
hoitavat tuota hautomishommaa. Ei näytä lokkipariskunnan elo aina olevan aivan
auvoista, välillä siinä toraillaan oikein kuuluvasti. Toinen istuu munien päällä
ja kaklattaa, toinen kiertää lentäen pesän yllä kaklattaa ja kaklattaa.
Lähellä on veneväylästä kertova viitta ja siitä on tullut
lokkien päivystyspaikka. Näköala on vapaa joka suunta, joten yhdyskunnan
päivystävällä upseerilla on vapaa näköala ja varoitushuuto kajahtaa varsin
kuuluvasti. Täälläkin vara vaani idästä, mantereen puolen munarosvot varikset
ja korpit kiertelevät odottaen tilaisuutta vapauttaa saari ja sen jykevät
männyt varislintujen pesimäpaikoiksi. Vaikka varis on viisas ja ovela on ison
lokin suuri nokka ja joukkovoima liikaa yksinäiselle munarosvolle. Olen joskus
saaren isolle ulkokivelle vienyt kalanperkeet. Mitään ei ole jäänyt, niin isoa
kalanpäätä en ole kivelle vienyt etteikö suuren harmaalokin nokka olisi siitä
selvää tehnyt.
Tämä iso laakea kivi antaa selvän kuvan lokkiyhdyskunnan
arvojärjestyksestä. Kun vien sinne kalanperkeet nopeat tiirat käyvät
nappaamassa ensimmäiset suupalat, mutta eivät uskalla jäädä kivelle
ruokailemaan sillä se on harmaalokin, eli vahvemman etuoikeus. Viimeinen
kävijä, ikään kuin jätehuollon hoitaa sitten varis. Tiirat ja kalalokit ovat
katiskankokijan ystäviä, kun siinä saaliinjaossa heittelen Weke-katiskan sintit
lokeille, ei siinä jaossa ole harmaalokilla asiaa. Nopeat tiirat ja kalalokit
saavat helpon aterian ja kirkuvat kuin isoa ja hidasta harmaalokkia kiusaten.
Kesäkuun lopulla alkaa järvenpinnalla kellua ruskeanharmaita pallukoita lokkien poikasia, ja sitten elokuussa, kun nuoret lokit jo
lentävät silloin järven yllä yltyy jatkuva ja äänekäs kaklatus. Myöhemmin syksyn tullen kääntelen
mökkivenettä talviteloille sitä lokit katselevat ihmeissään. Joko ne nyt
lähtevät. Eipä ole noiden pesintä onnistunut, kaksin tulivat ja kaksin
lähtevät, niin se taisi olla viime vuonnakin. Olisiko sukupuuttoon kuoleva laji.
