Mistä me tulimme

On vuosi 1688 anno domini eli "Herran vuonna". Sinä vuonna syntyi Pieksämäen pitäjän Hällinmäen kylässä poikalapsi. Lapsi oli esikoinen, joten suvun perinteen ja ajan tapana oli, että hän sai nimen isoisänsä mukaan, Jorke. Pieksämäen kirkkoherra Collanius kirjoitti kastettujen luetteloon nimeksi Jöran. Ei välitetä tuosta Jöran nimestä, koska oikea nimi oli Jorke, isoisän mukaan, "Aika jorrikka", sanoi lapsen isä.

Tämä on eräs tarinani esivanhemmistani, kauan, kauan ennen Jorkea. Suku ja heimo elivät Inkerinmaan Pihkovan seudulla. Keitä esi-isät olivat ja mistä näille seuduille joskus tulleet. Asia vaivasi heimon ja sukujen vanhimpia. Tehtiin päätös lähettää tiedustelijoita kohti länttä, olisiko siellä jotain tuttua. Eri sukujen, suurten perheiden mieskuntoisista setämiehistä koottiin huomattavan isojoukko. Heidät lähetettiin kohti länttä, evästys oli: Menkää "niin pitkälle kuin pippuri kasvaa", ehtoja oli vain yksi. Tavattaessa mahdollisesti vieraita heimoja, ollaan varovaisia ja viekkaita kuten ketun metsästys on opettanut. Otetaan selvää niiden elinpiiristä, "ei yksi kettu kesää tee".

Meni muutama kuunkierto suvesta syksyyn. Ensimmäiset tunnustelijat palasivat, uutiset olivat huolestuttavia. Oli kohta Peipsijärven jälkeen tavattu ihmisiä, heidän puheensa kuulosti oudolta. Mikään ei muistuttanut omaa elinpiiriä, ei sitten mikään. Oli kuitenkin kuultu, eihän mitään "metsäläisiä" oltu, suuresta goottien kansasta. Olivatko niiden kylien asukkaat niitä, gootteja? Asiaa vaivasi, kun puheesta ei saanut selvää, katseltiin olisiko seutukunnalla jotain tuttua. Mitä pisimmälle mentiin, nyt jo puhuttiin goottien maasta, niin vierailta seudut tuntuivat.

Viimein saatiin varmuus, suuri joki virtasi väärään suuntaan. Seurattiin jokea yhden kuukierron verran, veden suuntaan. Tavattiin jokivarressa yksinäinen kalamies, tämä havaitsi tulijat ja pakeni nopsaan. Saaliista jäi kuitenkin suuri kala rannan heinikkoon. Kalan koko kiinnosti heimon miehiä, siinä oli jotain tuttua. Erämiesten uteliaisuus heräsi hetkeksi, vaikka eihän tänne kalaan oltu tultu. Kun kala tuore, vielä elossa, se suomustettiin, suolistettiin ja hiilikalana maisteltiin. Maku ei ollut kotoinen, selvää mudan makua. Mikä kala? Missä he olivat? Asia oli niin outo, että muutaman riitaisan kokouksen jälkeen, päätettiin palata oman heimon luokse.

Matkasta oli ollut vaivaa ja kulujakin, ei oikein sisu antanut periksi palata vain terveisten kera. Päätettiin paluumatkalla ryöstää muutama laitimmainen kylä. Heimon miehet, eivät kaikki, palasivat kotikonnuille hyvän saaliin ja muutamien vieraiden kanssa. Heidät oli puukolla ja kirveellä uhaten suostuteltu kuormarengeiksi. Otettiin mukaan muutama neitokin, noin niin kuin malliksi.

Missä kaukana heimon miehet kävivät, mikä oli se harmaavetinen joki? Me jotka olemme koulujakin käyneet, tiedämme sen joen nimen, Väinäjoki. Sen joen latvavesiltä oli harharetkelle lähtenyt kala, karppi, joka oli käynyt paenneen kalamiehen pyydykseen. Retki antoi sen tiedon jota oli lähdetty hakemaan. Länsi oli väärä suunta, oltiin siis etelästä. Se vanha tieto, että oltaisiin kotoisin idästä sai nyt lisää vahvistusta.

Nyt oltiin asiasta varmoja, auringonlaskun suuntaan ei myöskään lähdetä. Retkelle jäi muutama setämies, sankarillisessa taistelussa kaatunut, heitä piti muistaa. Pidettiin suuret juhlat. Juhliin oli saatu oppia varjaakeilta (viikinki), muutama heimon mies oli pääsyt niistä juhlista pakoon. Syötiin hyvin ja juotiin olutta. Vieraatkin saivat osallistua, miehenpuolet murjottivat. Naiset olivat jo ”sopeutuneet” ja heihin muutamat heimon miehet - otettuaan haarikasta rohkaisua - päättivät tutustua hieman lähemmin.

Kaipah suvun vanhoja miehiä eivät tuliaisina tuodut naiset kiinnostaneet. Ryöstösaaliina tuodut kirveet ja muut tarvekalut olivat kiinnostavampia. Myöhempinä aikoina Hällinmäen miehet pitivät Husqvarnan terästä parempana kuin omaansa

Jääkööt Kaipah suvun miehet juhlimaan. He eivät tienneet, että olivat nyt hallintoalamaisia. Kaukana Novgorodin markkinapaikalla oli kansa kutsunut johtajakseen erään Rurikin, joka alkoi heti kutsua itseään "heidän ruhtinaakseen". Ei hän liene mitään ruhtinas-sukua ollut, nimensä osasi kyllä kirjoittaa Rørik. Tämä paljastaa hänet varhaiseksi viikingiksi. Näin Suomen heimo oli saanut ensimmäisen ruhtinaansa, hänen sukujuurensa olivatkin Sveanmaassa.