Fossiili

Tarkoittaako se vanhuksia? Ei nyt sentään!  Seniori, harmaapantteri, ne tuntuvat itsestä mukavilta. Koukkupolvi, homekorva, niitäkin joskus kuulee, tai kuivakäpy. Eipä se mitään haittaa, on mukavaa kun saa olla mitä on, tai ainakin melkein. Jotenkin näin kirjoitti Juhani Mäkelä, Noin kuusikymppisen kirjassa.

 Jokin joskus hieman pysäyttää ja tänään oli se päivä. Sain omalta seurakunnalta kirjeen. Kunnianarvoisa merkkipäivän viettäjä! oikein huutomerkillä. Kannen kuvassa oli symbolisesti mäntyjä, joiden latvojen väristä voi päätellä niiden olevan sairaita, kurkottaen kohti sinistä taivasta. Kutsu on seurakunnan yhteisille syntymäpäiväjuhlille. Tuli oikein hyvä olo kahdestakin syystä. Seurakunnan jäsenrekisteri on kunnossa ja kutsun saajan loppuelämän hengellisenelämän alkuun on nyt panostettu oikein Jumalan sanan ja pullakahvien kera.

 Nyt tuosta kuusikymppisestä on jo kulunut viisi kahdetta vuotta, vapaaherrana ilman leipätyön rasituksia.  Nyt voin, aikaa kun on riittävästi, tehdä melkein kaikkea – tietyin rajoituksin, mitä suunnittelin joskus kuusikymppisenä.  Mutta tuo – tietyin rajoitus – todentuu melkein kaikissa askareissa. Harmittaa kun ei ole voimaa ”kun pienessä kylässä” paremmin sopisi sanonta ”voimaa on kuin autiossa kylässä”. Nuorena naureskelin esimielelleni, – melkein fossiili, kun hän etsi silmälasejaan vaikka ne olivat hänen omalla otsalla. Nyt en itse aina itse muista mitä olen etsimässä.  Harmitusta vain lisää entinen elämäntapa, se kuvaa meitä monia, joita kutsutaan sanomalla – se sellainen tee se itse mies.

 Osaammeko elää sitä elämää iäkkäänpuoleisina kansalaisina, johon meitä yritetään aktivoida eli patistella. Yhteiskunnan toimesta meidän toivotaan olevan – aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen. Mutta kun fyysiset voimat vähenevät, eikä enää pysty olemaan se  – tee se itse mies/nainen.

 Samalla meille esitetään vaatimuksia hoitaa itsepalveluna monia yhteiskunnan ennen tarjoamia ns. luukkupalveluja. Sanotaan, että netissähän kaikki ovat. Tarkoittanee sitä, että palveluntarjoajat ovat netissä, eli pankki, kela, verottaja, matkatoimistot ja erikoiskaupat ym.. Se on helppoa kuin heinänteko. Pitää vain hankkia läppäri, tabletti, älypuhelin tai vastaava tietomasiina. Päästäksesi sinne pilvipalveluihin tarvitsen vielä sopimuksen jonkun teleoperaattorin kanssa, ennen niitä nimitettiin puhelinlaitoksiksi.

Itse hankin juuri uuden tabletin. Käyttöohjetta, onneksi riittävän isoilla kirjaimilla, on vain sata sivua. Tabletti kevyt, eikä mitään piuhoja tarvita. Kun tulen sellaiseen hoidettavaan kuntoon, ettei apteekin tapletit enää auta, niin sen tietotabletin voin pitää sängyssä vatsani päällä ja maksaa e-laskun ja lukea miten e-lehdestä miten maa makaa.

 On hyvä lopettaa tämä vuodatus uutiseen paikallisessa aviisissa.  Senioritanssi kurssille voi ilmoittautua osoitteessa: www.. ja niin edelleen. Katsokaa, että käytätte salattua ja suojattua yhteyttä htpps.

 Juhlia on tiedossa. Hyvää jatkoa koukkupolvet, pilvipalvelut odottavat.

Tuomo Perankoski

Miehen housut

Siinä ne ovat, heti vaatehuoneen oven oikealla puolella, miehen housut. Seinässä on kaksi kaksoiskoukkua, toisessa on punainen nuppi ja toisen nuppi on sininen. Arvata saattaa, että miehen housut ovat siinä sininuppisessa koukussa. Punaisen nupin koukussa ei roikkunut sen haltijan housuja vaan korea aamutakki.

 Tarkemmin katsottuna housut roikkuvat hieman surullisen näköisinä, kuin anteeksi pyytäen, takimmaisesta vyönlenkistä. Siinä ne roikkuvat odottaen aamua ja isäntänsä heräämistä. Odotus ei kuitenkaan ole kovin innostavaa, pitkän kokemuksen mukaan housut tietävät liikkeelle lähdön olevan varsin verkkaisen. Minne tänään mentäisiin, ehkä osuuskauppaan tai K-kauppaan. Siellä näkisi vanhoja tuttuja, toisia samanlaisia jo aikansa eläneitä hieman virttyneitä housuja, mitään mielenkiintoista ja uutta tuskin tulisi nähtyä. Pari vanhaa tuttua teryleeniä näkyi kun kohdattiin ostoskärrien parkkipaikalla. Taitaa tulla se tavallinen päivä.

Samanlaisia housuja oli muitakin, harmaita tai muuten tumman sävyisiä. Kaikkia yhdisti yksi yhteinen tekijä, vyö. Vyö kuuluu housuihin mutta ei ole niiden vakiovaruste. Vyökin on sama sarjaa kuin housut. Sekin on vanha, jopa paljon vanhempi kuin housut. Virunut ja vanunut soljen reikien muoto on epämääräinen ja musta väri korostaa sen surullista tehtävää, pitämällä väljät housut (vert. lökäpöksyt) isännän jalassa. On myös ns. pitkiä vöitä, niillä on kaksoisrooli, eli pitää housut jalassa ja kannatella isännän isoa vatsaa. Tiukkaa on sen vyö elämä, kateeksi käy lyhyttä vyötä.

Vyölenkkien ja vyön lisäksi miehen housuihin kuuluvat taskut.  Sivu ja takataskut ovat vakiovaruste kuten nyt kerrotuissa housuissa. Taskujen tarkoitusta ei tarvitse erikseen selitellä eikä niistä löydy mitään yllättävää. Taskussa on lompakko, se on vielä vanhempi kuin housut ja vyötäkin vanhempi, väri käy yksiin vyön kanssa. Taskussa on myös avaimia nippu ja toisella puolella epämääräinen samaan sarjaan kuuluva paperimytty, joka on joskus ollut tunnistettavissa nenäliinaksi. Joka toisen housun takataskussa on kampa, joka toinen housun kantaja ei sitä enää sitä tarvitse. Näillä varustella mennään ja on menty jo monta vuotta ja nyt housut alkoivatkin tuntua kantajastaan varsin mukavilta.

Muutaman kerran elämänsä aikana housut kokivat yllätyksen johon se ei ollut varautunut. Niinä aamuina vieras käsi, sen punaisen koukun haltia, ottikin housut, repäisi vyön irti, taskut tyhjäksi, ja sitten housut pesukoneeseen. Nyt saivat housut pitkästä aikaa sellaista liikettä joka kauhistutti. Pesu, huuhtelu, linkous, kuivatus ja lopuksi roikkuminen lahkeista alaspäin oli housuille liikaa, tai ainakin siltä niistä tuntui. Pahin oli vielä edessä, kuumaa rautaa ja arvostelevia katseita ja sitten se tuomio tuli. Näitä housuja en enää pese hankkiudu niistä eroon, kevätkin on tulossa. Housujen omistajaa puolison sanat eivät järkyttäneet, kesään on vielä aikaa, eikä uudishankinnalla ollut kiirettä. Ajatus uusista, siis todella uusista housuista jäi kytemään. Piti oikein muistella milloin oli viimeksi ollut housuostoksilla. Olivatko ne tädin vai serkun hautajaiset, mustat housut ovat kuitenkin niiltä ajoilta siististi vaatepuussa. Hiljaa toivoen, että housujen omistaja voisi vielä ne jalkaansa vetää.

Sanotaan, että kevät tulee kohisten. Niin se sinäkin vuonna tuli ja mainospostin joukossa paljon kevään muotia, ja eräässä kuvassa näkyi myös solakka lännenmies farkut jalassa. Voisit sinäkin hankkia farkut kesäksi, kuului taustalta. Farkut toivat heti mieleen nuorten repaleiset farkut. Nuoruus toi mieleen oman nuoruuden ja farmarihousut. Olihan ne minullakin, tosin neljäkymmentä vuotta ja kaksikymmentä kiloa sitten. Tuli mieleen 1950- luku ja James Dean ja James farkut. Kyllä ne omat housut – anteeksi, farkut taisivat Jamekset olla, ettei vain merkki ollut oikein Lewis. Kuin huomaamatta oli syntynyt, nuoruusmuistojen innoittamana, ajatus hankkia kesäksi farkut.

Vapunpäivän aikoihin askeleet veivät kauppakadun halpaliikkeeseen, oven päällä oli vieraskielinen nimi, joka päättyi sanaan –man. Ikkunan takana näkyi farkkuja, rohkeasti vain ovesta sisään. Myyjän ammattitaidon kunniaksi pitää lukea, että ostaja poistui farkkukasin kanssa, kahdet farkut yhden hinnalla. Kaupan sovituskopissa oli ollut ahdasta ja ahdistus ei poistunut vielä kotonakaan. Koska oli kevät, uuden housun omistaja päätti, että vielä tässä housuihin mahdutaan. Vyötäröllä tosin teki tiukkaa ja jalkojen välissä oli vielä ahtaampaa. Vetoketju oli liian lyhyt ja kumartuessa pyrki persvako katsomaan taivasta. Tuli nuoruus muistojen myötä tehtyä huonot kaupat, kirpputori saisi kahden farkut yhden hinnalla ja myisi yhdet yhden hinnalla.

Periksi ei annata, kesän varrella löytyi torin varren vaatekaupasta James-farkut kotimaiset ja kotimaiselle miehelle mitoitetut. Niissä vyötärö oli kohdallaan, sukukalleuksille oli sopivasti tilaa ja laihahko lompakkokin sopi taskuun. Avain nippua oli hieman hankala kaivaa farkun taskusta ja älypuhelinta varten piti hankkia asekotelo. Kaikki hyvin kirjoitti Maakansa... Farkut ovat paikansa ottaneet vaatehuoneen sinisessä koukussa. Housujen kantaja koki nuortuneensa ja kohta laihtuneensakin, mutta ymmärsi ettei oikeaan nuoruutteen ja Lewis 501.n olisi enää paluuta.

Samana iltana telkkaria katsoessaan hänen huomionsa kiinnittyi farkkumieheen pikkutakki yllä. Pikkutakki ja farkut, ei hemmetissä ja sitten nauratti, lännenmies pikkutakissa.

Tuomo Perankoski